Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tanjan matkassa

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Celebrity Solstice - Tyynenmeren ylitys

Celebrity Solstice Australia Sydney

Matkamessuilla 2015 osuin We Love Cruisesin osastolle ja kysäisin pojilta, mikä olisi sellainen once in a lifetime-reissu ja sain vastaukseksi Tyynenmeren ylityksen Sydneystä Havaijille. 18 päivää, joista 6 päivää maissa ja loput merellä. Kohteina Uuden-Seelannin Bay of Islands ja Auckland, Tahiti, Moorea, Bora Bora, Havaijin Maui ja päätepisteenä Oahun saari.

Kuullosti hyvälle, muttei riittävälle joten varasin toisenkin risteilyn samalta alukselta, tällä risteilyllä reittinä oli Sydneystä Uuden-Kaledonian (Lifou, Noumea ja Isle of Pines) kautta Fidzille (Suva ja Lautoka) ja takaisin, kesto 12 vuorokautta.

Australia Sydney Cruising

30 vuorokautta yksin maailman toisella laidalla, haastetta tässä piisasi. Mutta vihdoin tuli se päivä, jolloin pääsin astumaan sisään Sydneyn Circular Quayssa Celebrity Solstice alukseen. Kesällä 2015 olinkin käynyt Helsingissä tutustumassa sisaralukseen Celebrity Eclipseen, joten suunnilleen tiesin minne ollaan menossa.

Celebrity Solstice 

Celebrity Solstice on valmistunut Saksassa elokuussa 2008 Meyer Werftin telakalla. Konehuoneessa jyllää 4 Wärtsilän moottoria ja matkustajia kuljetetaan kannelta toiselle Koneen hisseillä. Matkustajia tähän upeaan alukseen mahtuu 2850 ja henkilökuntaa aluksella on noin 1500. Hintaa tällä 314 metriä pitkällä aluksella oli vain 750 miljoonaa US dollaria. Huippunopeus yltää 24 solmuun tunnissa mikä on kilometreinä noin 44km/h.

Kansia tällä aluksella on 16, baareja 14 ja ravintoloita 9. Uima-allasalueita on 2, toinen ulkona ja toinen sisällä. Aluksen teatteriin mahtuu kerrallaan 1400 katsojaa, keittiö valmistaa päivässä noin 16 000 ruoka-annosta ja laivalta löytyy myös aito nurmikenttä.

Risteily Celebrity Cruises

Celebrity CruisesRisteily Celebrity Cruises


Celebrity Cruises



Hytit

Hyttiluokkia aluksella on kuutta erilaista, jotka sitten jakaantuvat sijantinsa ja varustelutasonsa mukaan vielä alaluokkiin. Löytyy niitä sisähyttejä ja ikkunallisia ulkohyttejäkin mutta suurimmaksi osaksi laivan hytit ovat parvekkeellisia ja niistä löytyy perus perusparvekehytin lisäksi Concierge luokka ja Aqua luokka sekä tietysti sviitit. Itse majoituin kummallakin risteilyllä Concierge luokassa, 10 kannella laivan paapuurin puolella (menosuuntaan katsottuna laivan vasemmalla puolella).
Ensimmäisellä risteilyllä hyttini sijaitsi aivan laivan ahterissa ja jälkimmäisellä oltiinkin sitten laivan keulassa. Kummassakin hytissä oli omat hyvät ja omat huonot puolensa, ahterissa sai olla rauhassa mutta kävelymatkaa hisseiltä tuli reippaanlaisesti kun taas laivan keulassa hissien kutsuääni piti hereillä myöhään yöhön. Hyviä puolia hytissä 1401 oli muita hyttejä isompi parveke.

Celebrity Cruises Congierce 1401
1401

cabin 1401 Celebrity Solstice
1401

Cabin 1401 Celebrity Cruises
1401

Cabin hytti 1401 Celebrity Cruises
1401

hytti 1401 Celebrity Cruises Solstice
1401
Solarium

Sisäuima-allas eli solarium on muuten aikuisten käytössä, aamuisin ja iltapäivisin se on tunnin verran auki toilet trained kidseille, eli lapsille jotka ovat jo päässeet vaipoista. Olin sellaiseen aikaan risteilemässä, ettei lapsiperheitä juurikaan mukana ollut, joten rauhassa sai ulkoaltaallakin olla.

Celebrity Cruises uima-allas



Ravintolat ja baarit

Alukselta löytyy useita ravintoloita, erikoisravintoloista löytyy tarkemmin juttua täältä. Ja baareista muutama sananen myöhemmin.

Buffee-ravintola kannella 12 on auki aamuvarhaisesta iltamyöhään ja siellä on päivittäin vaihtuva teema, perusruuat kuten pizzat, pastat ja salaatit pysyvät joka päivä samoina. Illallista tarjoillaan Grand Epernay-ravintolassa kannella 3 ja 4, riippuen siitä oletko valinnut kiinteän kattausajan vai liukuvan. Kiinteällä ajalla pöytäsi, pöytäseurueesi ja tarjoilijasi pysyvät samoina, liukuvalla ajalla sinut voidaan sijoittaa mihin tahansa pöytään ja pääset tutustumaan eri tarjoilijoihin ja tottakai muihin matkustajiin.

Lista vaihtelee päivittäin, evening chic iltoina, eli entisinä formal nighteina listalla on aina hummeria. Vakioannokset ovat listalla joka ilta ja ruoka-ainerajoitteisille löytyy vaihtoehtoja. Jos kuitenkin sinulla on yhtä paljon rajoituksia kuin minulla, suosittelen tilaamaan ruuat jo edellisenä iltana. Hovimestareilta löytyy seuraavan päivän lista, josta on hyvä valita itselleen sopivat annokset.


Celebrity Cruises Solstice restaurant

Celebrity Solstice library
Kirjasto kannet 10 ja 11, kannelta 9 löytyy iLounge

Celebrity Solstice deck 16
Rauhallisempi paikka auringonottoon kannella 16
Risteily on kyllä helppo tapa vierailla lyhyessä ajassa useammalla saarella/pysähdyspaikassa ja varustamoilla on usein hyviä tarjouksia, joihin sisältyy juomapaketti, netin käyttö laivalla ja hieman käyttörahaa. Keväällä 2016 risteilyni aikana nettiyhteys oli todella surkea ja kallis, 299$ per risteily ja esimerkiksi naamakirjan päivittyminen oli hidasta ja Skypen käyttö kokonaan estetty. Toukokuun alusta laivojen nettiyhteyksiä on parannettu.

Ainoa asia mistä pitää antaa miinusta suurimmalle osalle risteilyvarustamoja on yksinmatkustavien matkojen hinnoittelu. Samalla rahalla mitä nämä kaksi risteilyä maksoi olisin voinut ottaa mukaan hyttikaverin, hintaeroa olisi ollut muutama sata euroa (satamamaksuja ja veroja sekä tipit). Mutta yksinmatkustamisesta on ainakin Celebrity Cruisesilla hyötyä, pisteet Captains Clubissa eli kanta-asiakasohjelmassa tulevat tuplana. No, mihin niitä pisteitä sitten tarvitaan ja mitä hyötyä niistä on onkin jo toinen juttu.






torstai 21. heinäkuuta 2016

Temppelikierroksella Bangkokissa - Wat Arun ja Wat Pho

Bangkok ferry

Bangkok river Wat Arun

Wat Arun - Aamunkoiton temppeli

Aamunkoiton temppeli kohoaa Bangkokin tunnetuimpana maamerkkinä Chao Phraya-joen länsirannalla ja kutsuu matkailijoita kiipeämään portaita korkealle torniinsa prangiin. Temppelialueella kannattaa vierailla joko auringonnousun tai -laskun aikana, silloin temppelialue on parhaimmillaan. Kiinalaisella posliinilla päällystettyt seinät hehkuvat upeissa väreissä auringonsäteiden osuessa niihin.

Bangkok temppeli


Wat Arun Bangkok


Temppeli on oikeastaan pakkokohde jokaisen turistin Bangkokin to do-listalla ja sijaitseehan se hyvin lähellä toista upeaa temppeliä, Wat Po:ta, josta juttua hieman alempana.

Wat arun on tunnettu prangista, joka kohoaa noin 80 metrin korkeuteen. Käyntini aikana maaliskuussa 2016 temppeli oli korjaustöiden alaisena, joten tornin korkeimmalle huipulle ei päässyt kiipeämään ja vaikka oliskin, niin näillä reumaisilla polvilla sinne olisi ollut turha edes yrittää. Ylöspäin vielä portaita jonkin verran pystyin kiipeämään, mutta olisittepa olleet näkemässä kun yritin laskeutua alas, istuvilteni porras kerrallaan tuskanhien ja korkeanpaikan kammon jyllätessä ja aasialaisten turistien nauraessa epätoivoiselle yritykselleni. Tilannetta ei yhtään helpottanut vierestäni portaita alas juossut munkki kaavussaan.

temppeli Bangkok

Wat Arun Bangkok


temppeli Bangkok

Wat arun on erittäin vanha temppelialue, joka rakennettiin ennen Bangkokin kaupungin perustamista pääkaupungiksi, rakennustyöt ovat aloitettu 1700-luvulla ja korkea prang rakennettiin kuningas Rama III aikana vuosien 1824 - 1851 välillä.

temppeli Bangkok

buddha Bangkok temppeli

Alueella on muutakin nähtävää kuin prang esimerkiksi bot pääkappeli. Sinne kulkevaa porttia vartioi kaksi yaksha-demonia. Hyvin upea bot on muurien sisäpuolella ja muurissa on noin 120 kullattua Buddha-patsasta. 



Yaksha Bangkok temple






Wat Pho



Bangkok temppeli

Wat Pho on Bangkokin laajin ja vanhin temppelialue. Tältä alueelta löytyy hierontakoulu, jossa koulutetaan perinteisen thaihieronnan taitajia sekä tunnettu Thaimaan pisin lepäävän Buddhan patsas. Paikalla on ollut perimätiedon mukaan temppeli jo 1500-luvulla, mutta nykyinen Wat Pho perustettiin 1781.

Temppelin ihan ehdottomasti tunnetuin asia on 46-metrinen kullattu Buddhan patsas. Ennen temppeliin sisälle menoa ulkopuolelta löytyy kasseja, joihin sujautettuasi kenkäsi voit siirtyä sisälle. Kun astut sisään, alat kuulemaan kilinää. Tämä ääni tulee siitä, kun ihmiset pudottavat kolikoita pieniin kuparikippoihin tuomaan onnea. Näillä rahoilla temppelin ylläpito mahdollistuu.

Wat Pho Bangkok

Wat Pho temppeli Bangkok

Bangkok temppelit Buddha

Kun olet kulkenut patsaan ohi, kiinnitä huomiota patsaan jalkapohjiin. Ne ovat helmiäisillä koristellut ja samalla patsaan huolellisimmin työstetyin yksityiskohta. 




Wat Arunin sisäänpääsymaksu oli maaliskuussa 2016 50 bath ja Wat Phon 100 bath (sisältää vesipullon). Ensimmäinen on avoinna päivittäin klo 8.30 - 18.00 ja jälkimmäinen puoli tuntia myöhempään. Pukeutuminen tulisi olla olkapäät ja polvet peittävää, portilta saa vuokrata peittävämmän kaavun, jos pukeutuminen ei ole riittävää temppelin työntekijöiden mielestä.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Bora Bora - oliko todellisuus jotain muuta kuin paratiisisaari?

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla


Flickr


 Kaikkihan meistä on nähneet upeita kuvia Bora Boralta, joissa turkoosi vesi kutsuu snorklaajia ja palmut huojuvat autioilla valkoisilla rannoilla? Tälläiseen paikkaan minäkin kuvittelin saapuvani huhtikuussa 2016 kun risteilyn yhtenä pysähdyspaikkana oli Bora Bora. Mutta muutama päivä ennen saapumistamme sääennusteet alkoivat näyttämään pahoille, ainoalle päivälleni saarella oli luvattu rankkasadetta, kovaa tuulta ja ukonilmaa ja näistä kaikkia muuta paitsi jälkimmäistä sitten saimmekin niskaamme.

Flickr
Risteilyissä on muutama huono puoli ja tämä on yksi niistä, jos kauan odottamassasi kohteessa ollaan vaan yksi päivä ja silloin sään takia joutuu peruuttamaan paljon odotetun retken.

Bora Bora rainy day

Bora Bora risteily blogi

Bora Bora risteily

Bora Bora blogi vesisade

Tällä kertaa jouduin siis perumaan kauan odottamani laguuniretken, johon olisi kuulunut snorklausta, bbq-lounas rannalla ja jeeppisafari. Saaren vuoristoteitä oli suljettu rankkasateiden aiheuttamien maanvyöryjen takia ja kovan tuulen takia uiminen oli lähes mahdotonta. Ja kukapa olisi halunnut syödä lounasta sateessa rannalla.

 

matkailu blogi risteily Bora Bora

Bora Bora on atollisaari, joka sijaitsee Tyynessä valtameressä noin 270km Tahitilta luoteeseen.Pientä saarta ympäröi laguuni ja koralliriutta. Bora Boran ja sen riutan pienten saarten pinta-ala on vain 29,3 neliökilometriä ja jotain käsitystä saaren pienuudesta saa siitä, että sen kiertää kaatosateessa skootterilla noin 40 minuutissa. Pääsaari on pituudeltaan yhdeksän kilometriä ja leveimmältä kohdaltaan 4km. Saaren keskella kokoavat vuoret hallitsevat saaren maisemia, mutta saaren ympäri kulkevalla tiellä on vain yksi ylä- ja yksi alamäki.

Bora Bora risteily sää


Bora Boran nimen historia juontaa juurensa pitkälle, ennen eurooppalaisten saapumista saari tunnettiin nimellä Vavau tai Mai Te Pora. Nimi tarkoitti pimeydestä noussutta tai jumalien luomaa, koska legendan mukaan saari oli ensimmäinen joka alueella nousi merestä. Ensimmäiset asukkaat ovat saarelle tulleet 800-luvulla ja James Cook laivastoineen saapui saarelle 1769. Vuodesta 1842 saari on ollut Ranskan hallinnassa.

Bora Bora risteily sää sade myrsky


Toisen maailmansodan aikana, Pearl Harborin pommitusten jälkeen saari oli Yhdysvaltain tukikohtana useam vuoden ajan ja Yhdysvaltain sotilaita saarelaiset saavat kiittää tie- ja vesijohtoverkostostaan. 
Bora Bora paratiisi

Turismi saarella sai alkunsa 1960-luvun lopussa, jolloin saaren ensimmäinen hotelli rakennettiin. Nykyään saari on erityisesti häämatkalaisten suosiossa ja heistä suurin osa majoittuu meren päälle rakennetuissa bungaloweissa. Ranska on saaren virallinen kieli, englantia ymmärretään ja puhutaan. Valuttana on Ranskan polynesian frangi, mutta jenkkidollarit ovat myös hyväksyttyä valuuttaa. Euroja saarella ei oteta vastaan.  Suurin "kaupunki" on Vaipete ja saarella asuu vakituisesti noin 9000 ihmistä.

Bora Bora Celebrity Solstice

Bora Bora pareo


Mitäkö saarella sitten voi sateisena päivänä tehdä, kun uiminen ja snorklaaminen on mahdotonta myrskyävän meren takia. Hääparit viihtyvät varmasti bungaloweissaan ja voihan aikaa viettää myös saaren kuuluisimmassa ravintolassa, Bloody Maryssa juomassa talon nimikkodrinkkiä (halvimmillaan noin 700 paikallista rahaa). Tai sitten shoppailla ensi joulua ajatellen koristeita Vaipeten matkamuistomyymälöistä. Typerien selfieiden ottaminen on myös kivaa ajankulua....

Bora Bora Bloody Marys




Bloody Marysiin ei kannata lähteä hienommissa korkkareissaan eikä ruokalistan muutamasta annoksesta löydy gluteenittomia vaihtoehtoja, mutta drinkkien juomiseen paikka sopii erinomaisesti. Nyt varmasti ihmettelette, kuinka saarella voi yhdistää mopoilun ja juomisen... Kysyin sitä itsekin tarjoilijoilta ja he nauroivat kysyen "Näitkö saaren ympäri ajaessasi montakin poliisia?" ...

Bora Bora satama kaupunki


Celebrity Solstice tyynimeri risteily

Bora Bora risteily vaitape

Olen matkan jälkeen miettinyt, että menisinkö uudelleen... Toisaalta saari on nyt nähty mutta jos joskus erehdyn naimisiin ja häämatkalle, tämä voisi olla hyvä kohde romanttiselle lomalle yhdistettynä johonkin hieman elävämpään saareen. Kyllähän pikkusaarella elämää on, kun iso risteilylaiva sinne saapuu, bändikin oli satamassa olevan matkamuistomyymälän pihalla viihdyttämässä meitä noin 2500 risteilijää.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...